Yksi askel kerrallaan
Minun piti kirjoittaa kävelemisen terveyshyödyistä. Mutta sitten ajattelin, että miksi ihmeessä, kun suurin osa teistä tietää jo miten paljon käveleminen terveyttämme edistää. Ja te jotka ette tiedä, löydätte lyhyellä googlettelulla, tai suoraan tästä linkistä tutkittua tietoa aiheesta. Ja jos kaikki jo tietävät, mutta silti liikkumattomuus on yhä laajeneva ongelma ja riski terveydelle, ei tiedon puute selvästikään ole tässä se kriittisin juttu. On turhaa tuhlata aikaansa huutaen tuuleen siitä miten hyvää tekee lähteä kävelylle, jos se ei ketään kiinnosta. Lähestytäänpä siis aihetta vähän toisesta suunnasta.
Kuka on liikkumaton? Suurin osa aikuisista suomalaisista. Suurella todennäköisyydellä siis myös sinä, arvoisa lukija siellä. UKK-instituutti kertoo että aikuisen pitäisi liikkua terveytensä eteen viikossa: reippaasti 2h30min tai rasittavasti 1h 15min. Lisäksi 2 kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelua sekä liikehallintaa. Huomionarvoista on, että minuutit voi saada täyteen lyhyilläkin palasilla pitkin päivää, ei siis ole mitenkään erityisesti tarpeen lähteä erikseen juoksulenkille tai kuntosalille saadakseen terveyttä edistävää liikuntaa. Mutta muistetaan myös se, ettemme liiku toisille, vaan itsellemme. Oman terveytemme ja hyvinvointimme eteen. Ei siis pidä liikaa potea syyllisyyttä jos et ole liikkunut tarpeeksi. Syyllisyys ei lisää hyvinvointia. Joten se siitä. Mennään eteenpäin.
Pysähdytäänpä tähän hetkeksi ja mietitään seuraavaa: Miksi et liiku enemmän? Oikeasti. Unohdetaan nyt ne tekosyyt, ei rahaa, ei varusteita, ei kaveria, ei aikaa jaada jaada. Liikkua voi ihan ilmaiseksi kotona, ulkona, ilman mitään erikoisvarusteita, yksin tai perheen kanssa, ja aikaa meillä kaikilla on vuorokaudessa sama 24 tuntia, josta nukumme ideaalisti noin kahdeksan. Jää vielä 16 tuntia. Jos on töissä istumassa 8 tuntia, ajaa sinne autolla tunnin, käy kaupassa, tekee ruokaa, syö, siivoaa ja hoitaa jälkikasvua harrastuksiin, voi tosiaan tuntua ettei ole aikaa.
Mutta jos laskee 150 minuuttia viikon jokaiselle päivälle, tulee tulokseksi 21 minuuttia ja hilut. Jos liikkuu aamulla heti herätessä ja illalla ennen kuin menee nukkumaan reilun 10 minuuttia, täyttyy liikkumisen vähimmäismäärä melkein itsestään. Jos aikaa ei muuten ole, nuku 20 minuuttia vähemmän. Väitän että liikkumisen hyödyt kuittaa pienemmän unimäärän haitat. Helposti tuon 20 minuuttia voisi todennäköisesti nipistää somen selaamisesta, mutta hei, kuka meistä haluaa vähentää sometusta? Vaikka sekin on tutkitusti terveyttä edistävää, eikä sitten tarvitsisi aamulla haukotella.. Tai jos 10 minuuttiakin tuntuu pitkältä, niin entä neljä 5 minuutin pätkää? Kun tavan sitoo johonkin mitä muutenkin tekisit neljästi päivässä, sen muistaa helpommin. Vaikka ruokailu. Ennen ruokaa 5 minuuttia liikettä, ja sitten tyytyväisenä aterioimaan. Ruokakin maistuu paremmin.
Nyt kun tekosyyt on paljastettu, mieti miten voisit omassa arjessasi helpottaa liikkumisen aloittamista. Hyötyliikunta ei ole mikään ihan turha juttu, vaan sen avulla voit selättää liikkumattomuuden kuin huomaamattasi. Pihanhoito, raivosiivous, puiden hakkuu ja muut perinteiset kotihommat ovat nekin liikkumista. Jos asut kaupungissa, mieti voitko käyttää julkisia vähemmän, ja liikkua paikasta toiseen omin voimin. Tai jos olet kilpailuhenkinen tyyppi, osallistu haasteeseen. Niitä riittää. On kyykkyhaastetta ja kävelyhaastetta ja tanssi-joka-aamu-10-min haastetta. Ja jos tuota viimeistä ei jo ole niin perustetaan! Jos taas tiedät että kaipaat yhteisöllisyyttä ja kaveriporukkaa niin etsi samanhenkisiä tyyppejä ja liikkukaa yhdessä. Tässä voisi olla apuna vaikka Commu! Tai jos sinua motivoi jokin tavoite, entä jos lähdet liikkumaan jotta jaksat osallistua vaikkapa Naisten kympille?
Hölkkä Trainingin tiimi kokoaa Naisten kympille 2024 oman motipoppoon, joten jos tämä kasariteemainen 40-vuotis juhlatapahtuma kiinnostaa, mutta et usko että yksin tulee reenailtua, niin kannattaa seurailla meidän somea, aletaan kohta etsimään just sopivia tyyppejä tiimiin. Tampereella kokoonnutaan, eli jos livenä haluaa mukaan niin lähialueen tyypeille sopiva homma, ja juosta ei todella tarvitse jaksaa, aloitetaan sillä vaikeimmalla, eli sitoutumisella ja sohvalta nousulla. Sisältää paljon muutakin kuin liikkumista, ja liikkumistakin ilon kautta! Tästä lisää marras-joulukuun vaihteessa.
Pyritään Hölkkä Trainingilla nyt ja jatkossa kannustamaan kaikkia löytämään liikkumiseen iloa, ja ratkaisuja (teko)syihin. Jaetaan näitä sitten teille meidän somekanavilla, ja välillä kootaan tänne blogiin. Koska moti tarttuu esimerkin kautta, niin pyritään myös näyttämään esimerkkiä siitä miten ihan tavalliset keski-ikäiset naiset saa lisää liikettä elämään. Liikkuminen ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä.
Ja hei, unohdetaan se syyllisyys siitä omasta liikkumattomuudesta, joskus ei vaan jaksa. Mutta koitetaan yhdessä jaksaa vähän useammin.
Motiliivin Tiina ja Annina päivittävät tätä blogia motikuulumisilla säännöllisesti. Tulossa mm. lisätietoa tutkimuksista, motipoppoon kuulumisia, sekä testikäyttäjien vieraskynäilyjä. Voit myös seurata meitä instagramissa sekä facebookissa.